Newsletter
Email:
Home | Matkakohteet | Kreikka | Ateena

Ateena

Font size: Decrease font Enlarge font
image

Ateena on ollut kreikan pääkaupunki yhtäjaksoisesti jo 7000 vuoden ajan ja sen on ollut aikaisemmin yksi läntisen Euroopan tärkeimmistä kaupungeista. Ateenassa asuu reilu 4 miljoonaa asukasta koko Kreikan 10 miljoonasta.

Nähtävyydet

Akropolis:

Akropolis kukkula kohoaa 90 metriin kaupungin yläpuolelle ja se hallitsee edelleenkin Ateenan kaupunkikuvaa.
Retki akropolikselle kannatta sijoittaa joko aamuun tai myöhempään iltaan (on auki 8-19.39 joka päivä), koska muina aikoina, varsinkin sesonkina, kukkula on täynnä oppaiden johdattamia sopulilaumoja. Hyvä on myös huomioida, että kukkulalla ei ole kioskeja tai ravintoloita, elikkäs kuumana päivänä kannattaa varata vettä mukaan!

Parthenenon

Akropolis kukkulalla jököttävä Panthenonin, eli Neitsyen temppeli on useiden mielestä Ateenan symboli. Temppelin ovat suunnitelleet herrat Iktinus ja Kallikrates ja rakennustyöt alkoivat vuonna 447 eKr ja temppeli vihittiin Athenelle , viisauden ja oikeudenmukaisuuden jumalattarelle, vuonna 438 eKr. Temppeli on toiminut sen jälkeen  kirkkona, moskeijana sekä ruutivarastona. Nykyisin sitä (mitä siitä on jäljellä) tavallinen tallaaja pystyy pällistelelään vain ulkopuolelta.

Sekä mm:

Athena Niken temppeli

Dionysosksen ja Odean teatterit

National Archaeological Museum

Vanha Stadion (Rakennettiin ensimäisiä moderneja olympialaisia varten, jotka pidettiin vuonna 1896)

(acient) Agora

Plaka (Oli 1800-luvulla kaupungin keskus, nyt ehkä kaupungin parasta shoppailua).

Kolonaki ja

Syntagma aukio

Koska matkustaa Ateenaan

Paras aika matkustaa Ateenaan on kevät tai syksy, koska talvella kelit saattavat olla sateisia ja epävakaita, kun taas keski-kesällä ilma on todenäköisemmin useimmille liian kuuma. Toisin kuin saarilla, Ateenaa ympäröivät vuoret estävät viilentävien tuulten vaikutuksen.

Kenelle

Ateena ei ole ehkä kaikista lapsiystävällisin kohde kovan liikenteen ja lukuisten historiallisten nähtävyyksien johdosta. Myöskään liikuntarajoitteisille Ateena ei ole suositeltava kohde, koska jalkakäytävät (jos niitä on) ovat usein kapeita ja moniin nähtävyyksiin on hankala mennä pyörätuolilla tai kainalosauvoilla.

Liikkuminen Ateenassa


Suurin osa nähtävyyksistä ja ostospaikoista on kävelymatkan päässä keskustasta. Ateena on panostanut julkiseenliikenteeseen saasteongelmien ja keskustan ruuhkautimsen vuoksi paljon ja Ateenassa onkin poikkeuksellisen toimiva julkinenliikenne. Uudet metro-linjat ja nopeat raitiovaunut

Ateenan metro on niin kätevä, että lomalla tuskin pahemmin kannattaa taxia käyttää. Mutta jos tarvetta ilmenee, niin taxit ovat edullisia ja niitä on suht hyvin saatavilla. Kannattaa vain olla tarkkana, että taksimittari on päällä tai hinnasta on sovittu jo ennen kuin taksi on liikkellä. Turisteilta yritetään usein nyhtää extraa. Autolla ajoa ei suositella Ateenasa, koska liikenne on aika hurjaa

Rannat:

Vaikka Ateena ei varsinainen rantakohde olenkkaan, niin keskustasta pääsee kätevästi yllättävän mukaville rannoille, joko bussilla tai sitten metro+raitiovaunu yhdistelmällä. Paremmat rannat ovat maksullisia. Pääsymaksu, noin 5 euroa, sisältää pääsyn aidatulle ranta alueelle ja rantatuolin + varjon. Ranta-alueilla on usein myös puuhaa perheen pienemmille ja pelejä vähän isoimmillekin. Plussaa on myös, että maksullisten rantojen WC:t ovat usein harvinaisen siistejä.

 

 

Lentokenttä sijaitsee noin 35 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Helpoin tapa päästä keskutstaan lentokentältä on metro (linja 3), jolla pääse kätevästi ja edullisesti esimerkiski Syntagaman aukiolle tai Monastirakiin.

 

 

Uutta ja vanhaa

Näkymät Mount Lycapectukselta Ateenassa

Valmismatkoja Ateenaan järjestää Aurinkomatkat

Lennot Ateena katso Halvat lennot

Subscribe to comments feed Comments (18 posted):

freelance writing on 18/01/2012 08:20:49
avatar
I've been working on signatures collecting. And it is very hard job...
Thumbs Up Thumbs Down
0
watch satellite tv on pc on 21/02/2012 10:38:28
avatar
Hello very cool site!! Man .. Beautiful .. Superb .. I will bookmark your blog and take the feeds additionally...I'm glad to find a lot of useful info right here in the submit, we want work out more strategies on this regard, thank you for sharing.
Thumbs Up Thumbs Down
0
lease takeover on 29/02/2012 10:37:46
avatar
llo very cool site!! Man .. Beautiful .. Superb .. I will bookmark your blog and take the feeds additionally...I'm gl
Thumbs Up Thumbs Down
0
hostgator coupon on 01/03/2012 05:17:30
avatar
Between me and my husband we've owned more MP3 players over the years than I can count, including Sansas, iRivers, iPods (classic & touch), the Ibiza Rhapsody, etc. But, the last few years I've settled down to one line of players. Why? Because I was happy to discover how well-designed and fun to use the underappreciated (and widely mocked) Zunes are.
Thumbs Up Thumbs Down
0
car leasing on 01/03/2012 10:15:28
avatar
count, including Sansas, iRivers, iPods (classic & touch), the Ibiza Rhapsody, etc. But, the last few years I've settled down to
Thumbs Up Thumbs Down
0
breitling watch emergency on 09/03/2012 01:16:20
avatar
Really an avant-garde post. I just came across your site and wanted to say that I am in favor of your opinions. Any way I’ll be subscribing to your feed and I hope you post again soon.
Thumbs Up Thumbs Down
0
VARGASMeghan25 on 25/03/2012 08:22:50
avatar
Do not money to buy a building? You not have to worry, just because it is possible to take the <a href="**********goodfinance-blog.com/topics/mortgage-loans">mortgage loans</a> to solve all the problems. Thus take a auto loan to buy all you need.
Thumbs Up Thumbs Down
0
Coach Outlet Store on 26/03/2012 05:34:39
avatar
It is really a good post. I will share it with my friends. Hope there will be more good posts here!
Thumbs Up Thumbs Down
0
dissertation on 31/03/2012 09:03:32
avatar
Students have got now very good Internet sources to purchase the thesis help or fantastic research about this topic from the experienced dissertation service.
Thumbs Up Thumbs Down
0
custom papers on 03/04/2012 23:16:01
avatar
satisfactory column on how to maintain papers service hobby setup. I didn't know you could do this but you cognize something new everyday.
Thumbs Up Thumbs Down
0
custom essay writing on 03/04/2012 23:33:33
avatar
At our editing service, we are able to provide the most reasonable costs for academic term papers. Our aim is to customers' satisfaction.
Thumbs Up Thumbs Down
0
writing an essay on 12/04/2012 08:15:41
avatar
Are you busy? Do not have time for a break? Do your friends recommend you to use essay-buying options? Don't hesitate! Follow the advices of clever people and make a correct decision!
Thumbs Up Thumbs Down
0
link building cost on 12/04/2012 12:50:38
avatar
Hundreds of businessmen request cheap directory submission service and linkbuilding, but, that is not always workable! We are right here to open new possibilities just for you! You can generally use our seo service. You will determine that your outcomes will be much better!
Thumbs Up Thumbs Down
0
writing service on 17/04/2012 04:03:27
avatar
Nothing happens when you just explore the internet seeking for the essay writing services. You should know what writing company to opt for!
Thumbs Up Thumbs Down
0
plagiarism checker on 28/04/2012 01:03:04
avatar
Plagiarized stuff gets you nervous? Do not be nervous! If you heard about plagiarism checker, then you would better utilize it! By the way, I dislike plagiarized papers too!
Thumbs Up Thumbs Down
0
essay papers on 05/05/2012 20:03:05
avatar
Wouldn’t it also be nice to be able to buy by email or rss to the comments? But maybe if you’ll use essays help In such way this would be real to save free time.
Thumbs Up Thumbs Down
0
fake rolex watches on 09/05/2012 04:10:52
avatar
I admire the valuable information you offer in your articles. I will bookmark your blog and have my children check up here often. I am quite sure they will learn lots of new stuff here than anybody else! sudpong2018
Thumbs Up Thumbs Down
0
Real Madrid shirts on 18/05/2012 03:48:43
avatar
European Cup about to start, and am looking forward to its arrival.I must wear their favorite football clothing to see a live match.
Thumbs Up Thumbs Down
0

Post your comment comment

Please enter the code you see in the image:

  • email Email to a friend
  • print Print version
Tags
No tags for this article
Rate this article
5.00
Powered by Vivvo CMS v4.1.1