Loiren laakson linnat
Loiren laakson on saman nimistä jokea mukaileva laakso pohjois-ranskassa. Loire on kuuluisa viinitiloistaan ja upeista linnoista.
Torstai
Herätys kohtuullisen aikaisin puoli viideltä torstai aamuna, kolmisen tuntia ennen koneen lähtöä. Aikaisen lähdön etuna olimme jo hieman yhdeksän jälkeen Pariisissa. Auton noukimme kätevästi Europcar autonvuokraamosta, joten matkalla kohti Orleansia olimme jo ennen yhtätoista. Ensimmäiset 30 km menivät tuskaisen hitaasti 30 km/t vauhtia madellen, vaikka kolmikaistaisen tien rajoitukset olisi sallineet yhdeksänkympinkin hurjastelun. Mateluvauhti ei koskenut tietenkään joka suunnalta ohi kiitäviä moottoripyöriä. Niitä tuli yksin, kaksin, ryhmissä, peräkkäin ja vierekkäin puikkelehtien autojen välistä. Hotellimme Orleansissa löytyi nopeasti. Hotelli Ocean oli siisti kivalla paikalla oleva pieni hotelli, jonka ikkunasta oli kaunis näkymä Loirelle. Suihkun ja kepeän levon jälkeen suuntasimme Orleansin keskustaan kävellen. Söimme mukavassa pienessä ravintolassa salaatin ja mainion kala-annoksen.
Perjantai
Heräsimme kännykkän herätykseen klo 7.00 paikallista aikaa, vaikka tarkoitus oli nukkua tunnin pitempään, mutta kännykkä ei tiennyt paikallista aikaa. Hotellin aamiaisen (9 €/hlö)
jälkeen lähdimme kiertelemään autolla Orleansin keskustaa. Yritimme mennä katsomaan upeaa kirkkoa kaupungin keskustassa, mutta hukkasimme tien sinne. Kaukaa näimme sen jo aiemmin, josta otimme kuvan. Aikamme Orleansissa harhailtuamme lähdimme etsimään Mannersin linnaa. Emme sitkä(än) löytäneet, joten jatkoimme Bloisin linnaan. Viivyimme siellä kiertelemässä huoneita noin kaksi tuntia. Kaunista upea ja hienoa. Kokorahalla (9 €) elämyksiä.
Amboise oli seuraava kohteemme. Leonardo Da Vincin läsnäolollaan kunnioittama linna. Paikka oli valtavan hieno Loiren Joen yläpuolella. Puisto oli myös ihan mukava.
Sitten alkoi matka Toursiin ja hotelli Holiday Inn´iin. Huone oli ihan OK, mutta aamiainen turhan kallis, 18 €.
Lauantai
Aamulla herätys kello 8.00, kännykkäkin oppinut paikallisen ajan. Suihkun ja pikakahvin jälkeen lähtö kohti Villandryn linnaa. Kilometrejä oli kertynyt tähän menessä 350 km. Villandryn linnalla oli ihana puutarha, linnassa kauniita sänkyjä ja kattoja jopa 400 vuoden takaa. Ullakolla oli nykymaalarin myyntinäyttely. Kukkia ja juureksia esittävät taulut olivat kauniita, mutta kovin kalliita. Sitten suuntasimme kohti Langais´in linnaa. Matkalla pysähdyimme empien Le Gosier Sec nimiseen ravintolaan. Sisällä oli iloinen yllätys. Lohi nauhamakaronin kanssa oli
hyvä, muttei kovin runsas. Langeaisin linna oli täynnä gobeliineja. Heti linnan takaa alkoi upea metsä.
Matkalla takaisin Toursin hotelliin katselimme Luynesin linnan ulkoa ja Champehevrierin linnan pihalta, jonne johti pitkä upea puukuja.
Hotellissa suihkun jälkeen kauppaan ostamaan kanan rintapaloja, kinkkua ja mineraalivettä.
Sunnuntai
Lähtökilometrit olivat 455km. Toursin katedraali oli komea ilmestys. Löytyi (kerrankin) ihmeen helposti ja ilman navigaattoria. Portilla oli nuorehko nainen, joka anoi rahaa. Annoin 10 €. Laynesin kirkossa pikavisiitti. Lyansin linnan parkkipaikalla ympäri, koska 1 ½ lounastauko henkilökunnalla oli juuri alkamassa.
Ussen linna oli Oikea Prinsessa ruususen kotilinna (13 €/hlö). Paljon nukkeja oli puettu sadun mukaan.
Matkalla kohti Nantesia poikkesimme Chinon linnaa katsomaan. Aika riensi, joten tyydyimme katsomaan linnan vain ulkoapäin.
Koko matka kohti Nantesiin satoi kovasti vettä. Ajoimme koko matka moottoritietä. Tietullit olivat yhteensä 15 €. Äitienpäivän illallinen syötiin turkkilaisessa ravintolassa.
Valokuva jäi ottamatta Nantesin hotellin ikkunasta. Mutta voin kertoa, että se oli rumin betoniseinä, minkä olen nähnyt.

Maanantai
Söimme aamiaisen, joka oli ihan kohtuullinen. Lähtiessämme Le Mansiin kello oli 8.30 ja mittari osoitti ajetuiksi kilometreiksi 706. Kävimme Duratal linnan pihalla. Linna olisi auennut vasta klo 14.00. Emme jääneet odottamaan, vaan jatkoimme matkaa.
La Fleshen kaupungin Mac Donalsissa kävimme kahvilla ja pullalla.
Navigaattori vei oikealle kadulle, mutta hotelli löytyi vasta pienen jalkatyön jälkeen. Yksinkertainen, siisti hotelli. Sisään kirjoittautumisen yhteydessä passista otettiin kopio ja piti allekirjoittaa kaksisivuinen sopimus(?), joka oli tietysti vain ranskankielinen.
Le Mans on suurehko ruuhkainen kaupunki. Kirkko ja kirkon ympärillä olevat rakennukset olivat upeita. Olisimme syöneet n. klo 18.00. Ravintolat olivat auki, mutta ruokaa saa aikaisintaan klo 19.00
Tiistai
Söimme vaatimaton aamiaisen (7 €). Lähtö klo 8.45 kohti Chartressia. Kilometrejä lähtiessä oli mittarissa 924. Klo 10.00 olimme Ferte – Bernado nimisessä pienehkössä ja siistissä ranskalaisessa kaupungissa. Vesi virtasi keskellä kaupunkia. Kävimme sisällä komeassa vanhan ajan kirkossa.
Löysimme komean Nobus-nimisen linnan, mutta se on tiistaisin suljettu. Kiersimme linnan ympäri ja otimme muutaman kuvan. N. klo 13.00 pidimme ruokatauon luonnon helmassa kaupasta ostettuja eväitä syöden ja upeasta aurinkoisesta kevätsäästä nauttien.
Chartressin sisääntuloväylältä löysimme Peugeot-merkkikorjaamon. Siellä saimme edellisenä päivänä autosta irronneen, muovisen puskurin osan laitetuksi paikalleen.
Navigaattori ei tunnistanut Chartresin hotellin osoitetta, joten jouduimme tekemään töitä vajaat 3 tuntia hotellin löytämiseksi. Löysimme turistitoimiston, joka oli Euroopan suurimman katedraalin vieressä. Pistäydyimme myös katedraalissa sisällä. Siellä oli remontti, joten sisätiloista ei paljon kostunut.
Turistitoimiston ohjeiden ja antaman kartan avulla hotellimme lopulta löytyi. Olimme kuitenkin 15 minuuttia etuajassa, koska hotellin vastaanotto avautui vasta klo 16.00...
Asetuimme hotelliin ja kävimme suihkussa. Teimme pienen kävelykierroksen kaupungilla ja sitten asetuimme viinin ja oluen kanssa ulkoterassille odottamaan ruokaa. Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Ruokailu ranskalaiseen tapaan aloitetaan aikaisintaan klo 19.00. Tässä hotellissa se tapahtui vasta 19.30. Alkuruokaa noutopöydästä ja lämmin ruoka pöytään tarjoiltuna maksoivat 15 € henkeä kohti. Ruokana oli lampaankyljykset ”pitkällä” luulla ja kinkkumunakas. Ruoka oli maukasta ja ympäristö oli miellyttävä.
Keskiviikko, Kotiinlähtöpäivä
Aamiainen oli hintaansa (7.10€/hlö) nähden ihan hyvä ja laaja. Lähtö hotellista tapahtui klo 8.30 kohti Versaillesia. Alkumatka oli varsin sumuista, mutta päivän edetessä sumu pikku hiljaa katosi.
Versailles löytyi helposti. Kohde oli koko matkan huipentuma. Sen puisto on uskomattoman suuri, kaunis ja useaan ilmansuuntaan ojentautuvine osineen. Linna oli luonnollisesti sisältäkin hienointa, mitä olimme matkallamme nähneet. Ostin Versailles-kirjan, jotta voin ihmetellä paikkaa myöhemminkin. Otimme lisäksi runsaasti kuvia sekä ulkoa että sisältä.
Klo 12.45 lähdimme Pariisia tai oikeammin Pariisin De Gaulle lentokenttää kohti. Pienen pyörimisen jälkeen löysimme oikean väylän ulos kaupungista. Lähellä lentokenttää eksyimme reitiltä. Ajelimme edestakaisin eri teitä. Muistimme nähneemme alueen infokartasta, että Terminaali 2, johon olimme menossa, oli ihan hotelli Hiltonin lähellä. Hotellin löysimme hyvin, koska sinne olivat hyvät opasteet. Kysyin neuvoa sieltä. Erittäin ystävällinen mies neuvoi ja piirsi vielä kartankin.
Edellä mainituilla ohjeilla osasimme suoraan Europcarin autovuokraamoon ja palautimme auton ilman lisälaskuja

Lennot 2 x 304€ supersaverilta
Hotellit 6 yötä yhteensä 420€ halvat hotellit löytyi käyttämällä hodla.fi palvua ja varaukset booking.com ja hotels.com
Autonvuokraus 192€ (sis 29€ lisävakuutukset). Autona Peugeot 207
Bensa 120€ (1200km)
Mottoritiet 15€
Linnohen sisäänpääsymaksut noin 140€
Ruoat ja juomat noin 400€



del.icio.us
Digg
Post your comment